maanantai 5. heinäkuuta 2010

Äänestyskoppi on vain yksi vaikuttamisen paikoista

Suomalaiset osallistujina. Katsaus suomalaisen kansalaisvaikuttamisen tilaan ja tutkimukseen. Oikeusministeriön julkaisu 2009:5

Kansalaisvaikuttamista on usein tarkasteltu etenkin mediassa vain äänestysaktiivisuuden kautta. Näin yksinkertaisen näkökulman valinnan jälkeen onkin ollut helppo todeta laskevia äänestysprosentteja tuijotellessa, että ihmiset eivät ole enää kiinnostuneita vaikuttamisesta. Kaikki on ilmeisesti liian hyvin ja nuoremman väen maailmankuvan peruspilarit ovat google, big brother ja seiska.

Elävässä elämässä asiat ovat kuitenkin monimutkaisempia, ja esimerkiksi yhdistyksiä suomalaiset ovat perustaneet 1990-luvulta 2000-luvun ensimmäisiin vuosiin saakka enemmän kuin koskaan Suomen historiassa. Tarvetta vaikuttamiseen siis on edelleen, mutta välineet ovat entistä monimuotoisempia. Äänestyskopin ja kokoustilan ohella kansalaisvaikuttaminen on siirtynyt verkkoympäristöihin, samoin vaikkapa kuluttamiskäyttäytymiseen ja joskus myös laillisuuden tuolle puolen.

Kansalaistoiminnan laaja kirjo saa kattavan ja syvällisen esittelyn oikeusministeriön teettämässä tutkimuksessa suomalaisten yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Äänestysaktiivisuuden ohella tutkimuksen tekijät ovat paneutuneet järjestöosallistumiseen, epämuodolliseen osallistumiseen (mm. erilaiset aktivistit ja talonvaltaajat) sekä verkko-osallistumiseen. Kirjoittajat ovat alojensa asiantuntijoita, kuten yhdistyslaitosta jo pitkään tutkinut Jyväskylän yliopiston professori Martti Siisiäinen.

Kylätoimijoille on terveellistä aina välillä tarkastella omaa toimintaa osana laajempaa suomalaista yhdistyskenttää ja pohtia niitä virtauksia, jotka varmuudella heijastuvat enemmän tai vähemmän myös meikäläisten toimintaan. Monet kehityssuunnat näyttäisivät suorastaan tuottavan ongelmia perinteiselle yhdistystoiminnalle.

Suuret aatteet ja ideologiat ja varsinkaan politiikka eivät enää liikuta ihmisiä samalla tavalla kuin ennen, nyt panostetaan omaan arkeen, elämäntapoihin ja elämäntyyleihin. Osallistumista luonnehtii elämysten metsästys, ei velvollisuudentunto. Suurin osa uusista yhdistyksistä perustetaankin harrastuksia, kulttuuria ja vapaa-aikaa silmällä pitäen. Yhdistystoimintaan investoidaan vain pieni osa persoonallisuutta tai identiteettiä, yhdistykset ovat viime kädessä vain projekteja. Kansalaistoiminta koostuu ylipäätään yhä enemmän erilaisista prosessinomaisista verkostoliikkeistä.

Toisaalta nykyisessä verkostoituneessa yhteiskunnassa julkisen, yksityisen ja kansalaissektorin rajat hämärtyvät; keskinäisriippuvuus ja yhteistoiminnallisuus lisääntyvät, ja tutkijoiden mukaan näyttää siltä, että yhdistysten painoarvo yhteiskunnassa pikemminkin kasvaa – varsinkin jos ne pystyvät sopeutumaan käynnissä olevaan yhdistyslaitoksen rakennemuutokseen. Kevät- ja syyskokouksen sekä talkoita tarjoava yhdistys ei ole tässä tilanteessa erityisen houkutteleva.

Verkko-osallistuminen ja epämuodollinen kansalaistoiminta luovat ihmisille uusia osallistumismahdollisuuksia ja kokemuksia ja toimivassa kansalaisyhteiskunnassa ne täydentävät ja tukevat perinteistä yhdistyksiin sitoutunutta toimintaa. Kirjoittajat muistuttavat, että suomalainen järjestökenttä on edelleen sosiaalisen pääoman muodostajana vailla vertaa.

Tauno Linkoranta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti