perjantai 15. lokakuuta 2010

Pääkirjoitus Maaseutu Plus 4/2010: Yhteisvastuuta ja demokratiaa


Maaseudun ihmiset ovat alkaneet herätä havaintoon, että palvelut ja hallinnon rakenteet ympärillä rapisevat, jopa niitä tietoisesti vähennetään. PARAS-hankkeen ympärille kiedotut "leveät hartiat" -retoriikka pitää paikkansa tietyissä kysymyksissä, mutta pääosin arkisen elämän toiminnot ja lähipalvelut eivät kehity rakenteiden räpistelyssä, vaan ne uhkaavat taantua ja hävitä.

Yhteiskunta muuttuu, eikä muutokseen pidä suhtautua vain vastustavasti. Sen sijaan on saatava liikkeelle voimakkaita pyrkimyksiä uusien menettelytapojen rakentamiseksi. Niitä ei tehdä yksinomaan valtionhallinnon päätöksillä, kuntien toiminnalla tai paikallisyhdistysten aktiivisuudella. Kaikkia tarvitaan yhteisvastuuseen. Tässä sitä onkin poisoppimista, sillä vieläkin jankutetaan realiteetteihin nähden yliampuvasti kunnan järjestämisvastuuta ja peräänkuulutetaan entisiä työnjakoja. Silloin kun kansalaiset, asukkaat, näkevät, että palvelut loittonevat, heikkenevät tai poistuvat, on oikeus ja velvollisuus löytää uusia ratkaisuja yritystoiminnan tai kansalaistoiminnan piiristä. Tutkijat ovat jo kauan nähneet, että julkinen valta vetäytyy osittain vastuustaan. Vastaus kielteiseen prosessiin ei ole kunnan vastuun jatkuva toistaminen.

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, Suomen Kylätoimintayhdistys, kunnat ja Suomen Kuntaliitto, seurakunnat ja Kirkkohallitus, Maaseudun Sivistysliitto sekä Maaseutuverkostoyksikkö ovat käynnistäneet laajan Voimistuvat kylät -kampanjan maaseudun kehittämismekanismien voimistamiseksi. Ytimessä on kunnan, seurakunnan ja niiden alueilla toimivien kylien yhteistyön ja työnjaon kirkastaminen. Kylien ja kunnan suhde on järjestettävä. Nyt se on vielä liian vetelällä tolalla!

Kampanjan valmistelu on törmäyttänyt monenlaisiin näkemyksiin. Hyvin yksimielisesti on todettu, että tämän sisältöinen kampanja osuu ajallisesti todelliseen saumaan. Sen sijaan vastaan on noussut myös epäileviä näkemyksiä, eritoten kyliä kohtaan. Useimmiten kyseessä on asiantuntemattomuus sekä pyrkimys pitää kiinni entisistä valtarakenteista. Viimeksi mainittua on syytä ihmetellä, sillä eihän kampanjassa ole valtarakenteiden muuttamisesta kysymys. Esimerkiksi kunnallishallinnolla on edelleen sama valta, vaikka kylien asiat järjestettäisiinkin paremmin kuin nyt. Kampanjalla on tehtävää tunkkaisten asenteiden tunkemisessa maan rakoon.

Tietysti viimeinen pisara kampanjoinnille ja kansalaistoiminnan aktivoitumiselle ovat olleet monikuntaliitokset. Niihin on tähän asti liittynyt kovin vaatimattomasti - toisiin ei ollenkaan -pyrkimystä kuulla kansalaisia eli järjestää nk. aluevaikuttaminen kylistä kuntaan ja päinvastoin. Sen verran on jo saatu kokemuksia, että on nähtävissä, miten prosessia tulee parantaa. Aluelautakunnat tai -toimikunnat tai vastaavat eivät ole mitään kunnallishallinnon sisäisiä lobbareita, vaan itsenäisiä toimijoita jotka tulee saattaa kunnan kanssa neuvottelu- ja sopimusmenettelyn piiriin. Tavoite merkitsee kansalaistoimijoiden organisoitua yhteistyötä voimien kokoamiseksi ja tavoitetason nostamiseksi. Kunnissa tarvitaan ennen kaikkea ymmärrystä ottaa käyttöön paikallistoimijoiden aktiviteetti. Tästä nimenomaan on kysymys. Kyse on myös siitä, että tulevaisuudessa on saatava yhteiseen alueelliseen ja paikalliseen kehittämiseen omia varoja nykyistä enemmän, kun verotustie ei ole enää käytettävissä. Silloin tarvitaan tasa-arvoisempaa, sujuvampaa ja tuloksellisempaa menettelyä kuin mitä edustuksellinen demokratia tällä hetkellä tarjoaa. Kampanjajuna on lähtenyt liikkeelle!

Eero Uusitalo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti