torstai 14. lokakuuta 2010

Svenska spalten –sivuilta poimittua

Pännäinen on tämän vuoden Vuoden kylä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Kylä palkittiin Sursikin koulussa 22.8.2010, ja sali olikin täynnä. Kylässä on aktiivinen ja monipuolinen seuratoiminta ja hyvä talkoohenki. Tuore kyläsuunnitelma ohjaa toimintaa ja kylän maaseutumaisuus on säilynyt, vaikka kylä sijaitsee vain 10 kilometrin etäisyydellä Pietarsaaren kaupungista.

Vuoden kylän nimittämisellä halutaan nostaa esille esimerkkejä kylien ammattimaisesta kehittämisestä, kirjoittaa artikkelissaan Aktion Österbottenin kyläasiamies Jesper Wikström.

Julkisen sektorin rationalisointi luo yhä isompia yksiköitä ja yhä harvempaa palveluverkkoa, etenkin maaseutualueilla. Tällä kehityksellä on kahtalaiset seuraukset.

Toisaalta palvelujen alasajo luo näköalattomuutta ja rapauttaa sitä toimintavoimaa, joka on aina ollut tärkeä osa maaseudun paikallisyhteisöä. Toisaalta koulujen sulkeminen, päivähoidon heikkeneminen tai lähikirjaston lopettaminen voi johtaa siihen, että sisuunnutaan ja paikallinen toimintatarmo kasvaa. Kumpi näistä suunnista pääsee niskan päälle on vielä vaikea ennustaa.

Samalla pitää muistaa, että pohjoismainen hyvinvointivaltion perinne ei ole valmis haudattavaksi. Päinvastoin muualla tämä malli on saanut kiitosta osakseen erilaisissa vertailuissa. Kuntakaan ei ole kuollut. Sana kunta liittyy siihen, mikä on yleistä tai yhteistä. Tämä puhuisi sen puolesta, että kuntien ei pitäisi kasvaa liian suuriksi.

Yleisesti käytetty luku ihannekunnan asukasluvuksi on 20 000. Tällaisessa yhteisössä talkoohenki voi vielä elää ja asukkaat voivat tuntea vastuuta kokonaisuudesta. Kuntien palvelu- ja rakenneuudistusten luvut eivät siis ole aivan tuulesta temmattuja. Näistä kysymyksistä kirjoittaa artikkelissaan sosiologi Thomas Rosenberg otsikolla ”Yhteiskunta, yhteisöllisyys ja eriskunta”.

Suomessa on hyvä demokratia, mutta ei täydellinen. Välillä se yskii ja kehittämistä se kaipaa ilman muuta! Ongelmat ovat seuraavanlaisia:

Vaalikampanjoissaan puolueet suuntaavat sanomansa ennen kaikkea suurille joukoille ja liikkuville äänestäjille. Näin ollen eri puolueiden ohjelmat alkavat muistuttaa toisiaan. Puolueiden on myös vaikea luvata uudistuksia, koska aina on vaarana, ettei oma puolue pääse hallitukseen, jos se on luvannut liikaa. Suomessa äänestetään ehdokasta eikä puoluetta, mutta tämäkään ei ole ongelmatonta. Miten voi tietää, miten yksittäinen ehdokas tulee äänestämään tietyssä kysymyksessä?

Poliitikot muodostavat myös oman yhteisönsä. Jos joku liikaa poikkeaa ryhmän arvostuksista, hän jää ulkopuolelle ja menettää vaikutusmahdollisuuksiaan. Ehdokas voi siis etääntyä äänestäjiensä arvostuksista. Kaikista ongelmistaan huolimatta edustuksellista demokratiaa tarvitaan, vaikka se antaa vain rajallisesti vaikutusmahdollisuuksia äänestäjälle.

Edustuksellisen demokratian rinnalle tulisi kehittää voimakkaampi suora demokratia. Yksi suoran demokratian malli on kansanäänestys. Jos kansanäänestysten kysymyksenasettelut katsotaan olevan liian monimutkaisia, niin miten voidaan odottaa, että äänestäjä voisi ottaa kantaa puolueiden ideologisiin eroihin, jotka ovat vielä monta astetta monimutkaisempia?

Entä jos kansanäänestys vietäisiin kylätasolle? Asukkaat saisivat itse nostaa esille asioita, joista he haluavat äänestää. Kun asia on lähellä, se innostaa ja on helppo ymmärtää. Paikalliset kansanäänestykset edistäisivät kahta päämäärää – demokratian kehittämistarpeen ja maaseudun kehittämisen. Kylän pitää olla maaseudun kehittämisen alin taso, mutta ilman muodollisia vaikuttamismahdollisuuksia on vaikea kuvitella, että se nousisi varsinaiseksi vaikuttajaksi pitkällä aikavälillä. Paikallisia kansanäänestyksiä kannattaa jutussaan maaseudun kehittäjä Peter Backa.

Pohjanmaan Korsniemessä on tapana järjestää kyläkierroksia valtuustokauden aluksi. Kunnan luottamushenkilö- ja virkamiesjohto jalkautuu kaikkiin kyliin keskustelemaan kunnan asioista. Vähitellen on kuitenkin osoittautunut, että kyläkierrokset vetävät lähinnä ikääntyneempää väkeä ja niitä, jotka muutenkin toimivat kunnallispolitiikassa.

Eri kunnissa on kokeiltu keskustelukahviloita ja muita järjestelyjä, mutta nuoria ja muita kuin kunnallispoliittisesti aktiivisia on vaikea tavoittaa. Järjestöiltä pyydetään lausuntoja ja järjestöt tekevät aloitteita. Ne ovat tärkeä kunnallispoliittinen kanava, mutta eivät vielä aivan järjestelmällisesti käytetty kanava.

Myös vanhus- ja nuorisoneuvostoilla on oma roolinsa. Joissakin kunnissa niille on annettu myös oma talousarvio. Korsniemen kunnan oma tiedotuslehti on onnistunut luomaan yhteyksiä kuntalaisiin. Lehti luetaan ”kannesta kanteen”. Myös nuoriso-ohjelmatyö on vireillä.

Mutta miten kuntien pitäisi suhtautua internetin uusiin yhteisöpalveluihin ja sosiaaliseen mediaan? Kunnat eivät vielä ole mukana Facebookissa. Milloin kunnat alkavat miettiä omia yhteisötiedottamisen strategioitaan?

Sosiaalinen media vaikuttaa ihmisten arkipäivään yhä enemmän ja tavoittaa laajasti kuntalaisia. Se on jo osa uutta lähidemokratiaa, kirjoittaa Korsniemen valtuuston puheenjohtaja Ann-Sofi Backgren. Hän on itsekin aktiivinen bloggaaja ja internetin yhteisöpalvelujen jäsen.

Kenneth Sundman ja Henrik Hausen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti